Eli olin sitten löytänyt miehen hyvän elämääni, sellaisen joka oikeasti halusi kaiken olevan hyvin, ja tykkäsin tilanteesta. Ainakin hän vaikutti hyvältä, sain omaa tilaa lasten kanssa, olla yksinkin kotona, asuimme eri osoitteissa sekä näimme juuri silloin kun hyvältä tuntui. MAHTAVAA

Siis toisin sanoen hänellä oli myös omaa elämää meidän suhteen ohella...

Lapset tykkäsivät hänestä ja hän lapsista. Eipä olisi asiat voineet olla paremmin, niin... 

Sitten yhtenä kauniina päivänä se piru tuli ja istui olkapäälleni, olimme kerinneet olemaan yhdessä 6 kk, jostain tuli hassu tunne jonka myötä toimin ja jätin hänet, sanoin vain ettei tämä toimi.

Siis miksi ihmeessä tein niin, mietin asiaa pitkään, yritimmekin sen jälkeen uudestaan, mutta minulla on se huono puoli etten pysty yrittämään uudestaan jos kerran on poikki laitettu. KÄÄK...

No se nyt oli taakse jätettyä elämää ja olin päättänyt etten esittele lapsia kenellekään ennen kuin olen sata varma suhteen toimivuudesta, harmitti kun esittelin heidät liian aikaisin, toisaalta eihän sitä kait voi seurustella vuosia ennenko he olisivat tavanneet, no tiedän että monella on tähänkin oma vastaus, on erilaisia toiminta tapoja jokaisella.

 

No sitten taas jatkui tämä ns. deittailu, vaikkakin pikkasen varovaisemmalla asenteella...

Aloitin työtkin siinä välissä ja työn ohella kerkesin sitten treffailee miehiä, todella upea mahdollisuus, jos olisi itsekin jaksanut sitä vielä tehdä, kyllä työ uuvutti ja ei jaksanut olla niin iloinen joka päivä, pitkiä työpäiviä oli n.9-10 tuntia 5 päivää viikossa, raju aloitus oli kotivuosien jälkeen.

 

Kuten otsikko jo kertoo on tullut deittailtua tässä muutaman vuoden, toisinaan olen onnistunut löytämään "helmen", toisinaan taas pettynyt niin pirusti. Mietin tuossa jokunen aika sitten ystäväni kanssa tätä deittailua ja kaikkea mitä se tuo ohessa, niin hyvässä kuin pahassakin.

Jos aloitan tuolta ihan muutaman vuoden takaa kertomaan omia kokemuksia jotka eivät nyt ole aina niin ruusuisia, ero tuli silloisesta miehestäni ja lasteni isästä, mikä sekin oli aika kova paikka koska olin kuvitellut eläväni kyseisen ihmisen kanssa loppu elämän.

Siitä se alkoi juu, ja vaikeinta oli juuri se että oli lapsia, itse en tietenkään nähnyt siinä mitään ongelmaa, mutta treffit ja näkemiset tietenkin olivat vaikeita koska lapsia en halunnut esitellä kauhean nopeasti, halusin säilyttää perheen ja "oman  ajan" erillään. Silloin oli suht kova sana netissä treffipalsta, ja sieltä kyllä löytyi jos jonkinlaista seuraa, sai valita vähän fiiliksen mukaan, ihan vain juttuseuraa, deitti tai seksi ( <- mikä ei minulle ollut lasten takia vaihtoehto ). Tarjontaa riitti ja minähän jaksan uskoa että se oikea tulee joskus vielä vastaan, mutta tässä sitä vielä ollaan ja ihmetellään, vapaana. Ensimmäisiä ihmisiä jotka sieltä tapasin, olivat aivan erilaisia kuin mitä heidän "profiili" kuvansa olivat, ja jotkut jopa pitivät siellä monta vuotta vanhoja kuvia, mikä minua ihmetytti koska jos seuraa haluat löytää niin pitäisihän olla ajantasalla oleva kuva ettei sitten tarvitse pettyä ensinäkemällä, meitähän on moneen junaan ja ehkä nuo vanhat kuvat voi selittää sillä että he eivät halua tulla tunnistetuksi kadulla, niin kuin minulle on joskus käynyt, se jos jokin oli noloa

Pyrin kyllä aina sopimaan tapaamiset niille viikonlopuille kun oli lapsista vapaata tai olivat mummolassa, mutta niin hullaantuneena uudesta mahdollisuudesta löytää sellain mies jonka todella halusin, aikaa etsiä, tutustua, eikä ollut mikään kiire tuosta vain sitoutua sellaiseen ihmiseen josta näki jo aluksi ettei tästä voi ikinä tulla mitään. Usein kyllä saattoi mennä viikonloppu ystävien seurassa kaupungilla, syömässä, leffassa yms. Tapasinhan ravintolassakin miehiä, mutta niistä ei oikeastaan tullut ikinä mitään, kävin kyllä kahvilla joidenkin kanssa, mietin heidät nähtyäni, pitäisiköhän mennä optikolle . Ei kait sitä aina voi olla ihan skarppina jos "vähän" on tullut otettua, ja saattaa silmät osoittaa toinen länteen ja toinen itään .

Tapasin sitten netin kautta yhden miehen ja meillä eteni juttu aikas nopeaa ( lapsia hän ei ollut siltikään nähnyt ), hänestä alkoi kuitenkin paljastumaan liiallista mustasukkaisuutta. Esim. Olin lasten kanssa kotona kun hän soitti vihaisena, kyseli missä olen ja kerroin olevani kotona, hän ei uskonut, hän oli kaupassa ja siellä nähnyt jonkun naisen takaa joka oli muistuttanut minua, hiuksiltaan ja pyllyltään . Siinä vaiheessa tuli sellain outo väre tuolla selkäpiissä että ohhoh. No enpä ollut minä, häntä oli todella vaikea saada uskomaan etten se ollut minä, hän ei suostunut mennä naisen perään ja katsoa naamasta, kassajonossa olivat sitten törmänneet ja silloin hän uskoi. Otin etäisyyttä tuon episodin jälkeen ja en ollut enään niin kovin innokas näkemään ja aina kun puhelimessa juteltiin se meni "tappeluksi" koska minulla ei ollut aikaa hänelle, se juttu olikin yhtä lyhyt kuin kananlento. Mietin siinä vaiheessa, seuraavaksi kun tulee joku potentiaalinen mies ehdokas niin tutustun ensin viestin ja sähköpostin välityksellä mahdollisimman pitkään. Siinä on jo pakko paljastua jotakin hänen luonteesta.

No seuraavan tapasinkin baarissa, silloin silmät eivät näyttäneet itään ja länteen, hän oli kaikkea sitä mitä mieheltä halusinkin. Oli kokoa, näköä ja muutamia muita  piirteitä mitä miehessä haen. Tapasimme perjantaina ja vietimmekin koko viikonlopun yhdessä, oli mukavaa ja arki taas koitti sunnuntaina kun lapset saapuivat kotiin. Harmitti pikkasen mutta olimmehan sopineet että tapailemme juuri niin miten minulle käy. jatkuu...